Osaamista ja laatua itsemurhaa yrittäneiden hoitoon [pääkirjoitus]
Suokas, Jaana; Valtonen, Hanna (2015)
Suokas, Jaana
Valtonen, Hanna
2015
Suomen lääkärilehti : 35
Tiivistelmä
Vuosittain Suomessa vajaa tuhat ihmistä tekee itsemurhan, ja heistä noin puolet on yrittänyt itsemurhaa aiemmin. Aikaisempi itsemurhayritys merkitsee lähes 40-kertaista itsemurhariskiä, ja riski säilyy suurentuneena jopa vuosikymmeniä. Myös muista syistä johtuva kuolleisuus on itsemurhaa yrittäneillä lisääntynyt.
Yhdellekään itsemurhalle ei voida osoittaa vain yhtä ainoaa syytä. Jokaisella itsemurhalla on oma ainutlaatuinen historia, joka voidaan jäsentää itsemurhaprosessiksi. Prosessi muodostuu altistavista tekijöistä (esim. psykiatriset sairaudet, kuten masennus), suojaavien tekijöiden vähyydestä (esim. sosiaalisen tukiverkoston puute), laukaisevista tekijöistä (esim. menetys, kuten ero tai työpaikan menetys), itsemurhamenetelmien (esim. ampuma-aseet) saatavuudesta, itsetuhokäyttäytymiseen ja siihen puuttumiseen liittyvistä tekijöistä (esim. sivullisten ihmisten väliintulon mahdollisuus itsemurhaa yrittäessä). Aikaisempi itsemurhayritys on yksi tärkeimmistä yksittäisistä itsemurhan riskitekijöistä.
Terveydenhuollon keskeinen toiminta-alue itsemurhien ehkäisyssä on itsemurhaa yrittäneiden hyvä arviointi ja hoito. Valtaosa itsemurhayrityksistä on lääkeainemyrkytyksiä, ja niiden asianmukainen hoito sitoo huomattavasti päivystyspoliklinikoiden voimavaroja. Tämän potilasryhmän hoitaminen voi aiheuttaa osassa henkilökuntaa voimakkaita tunnereaktioita ja hoito voidaan kokea ongelmalliseksi ja vaikeaksi. Somaattisen ensihoidon jälkeen jokaiselle itsemurhaa yrittäneelle potilaalle on tarjottava välitöntä ammattiapua tilanteen selvittämiseksi ja tarpeenmukaisen jatkohoidon järjestämiseksi.
Jokaisessa päivystysyksikössä tulee sopia, miten itsemurhaa yrittäneiden potilaiden arviointi toteutetaan sekä virka-aikana että päivystysaikana. Jos psykiatrian alan henkilökuntaa ei ole saatavilla, on tärkeää kouluttaa päivystysalueen henkilökuntaa arvioimaan itsemurhaa yrittäneiden psykososiaalista tilaa, itsemurhayritykseen liittynyttä kuolemanhalua sekä potilaan suhtautumista henkiinjäämiseen. Mahdollisuuksien mukaan on hyvä kutsua arvioon mukaan potilaan läheisiä, koska tukiverkon luominen itsetuhoiselle potilaalle on keskeistä uuden itsemurhayrityksen ehkäisyssä.
Itsemurhaa yrittänyt potilas on usein kriisissä, ja jokaiselle tulee tarjota mahdollisuus tarvittavaan jatkohoitoon. Useimmat itsemurhaa yrittäneet kuuluvat psykiatrisen tai päihdehuollon jatkohoidon piiriin. Sairaalahoitoa heistä tarvitsee vain pieni osa. Osalle potilaista voi riittää, että ollaan yhteydessä avohoidosta vastaavaan yksikköön ja aikaistetaan seuraavaa tapaamisaikaa. Avun tarjoaminen ja jatkohoitoon ohjaaminen viestittävät potilaalle, että häneen suhtaudutaan vakavasti. Itsemurhayritys on merkki avun tarpeesta.
Itsetuhoista käyttäytymistä voidaan vähentää psykoterapian ja lääkityksen keinoin. 90 %:lla itsemurhan tehneistä on psykiatrinen sairaus ja jopa noin 60 %:lla mielialahäiriö. Masennuksen syvyys ja kesto ovat merkittäviä mielialahäiriöpotilaiden itsemurhia ja itsemurhayrityksiä ennustavia tekijöitä. Masennuksen tunnistaminen ja jatkohoidon järjestäminen ovatkin olennaisia itsetuhokäyttäytymisen ehkäisyssä.
Itsemurhaa yrittäneiden laadukas ja hyvä ensivaiheen hoito on tärkeää. Itsemurhaa yrittäneille on olemassa tehokkaita hoitokeinoja, ja arvioinnin ja hoidon tueksi on laadittu hoitosuosituksia Britanniassa ja Yhdysvalloissa. Itsetuhoinen käyttäytyminen on laajuudeltaan ja seuraamuksiltaan niin mittava ongelma, että myös kotimainen hoitosuositus on tarpeen. Mitä enemmän tietoa ja työkaluja terveydenhuoltohenkilökunnalla on, sitä paremmat valmiudet heillä on tämän vaikeahoitoisen potilasryhmän kohtaamiseen. Kansallinen hoitosuositus parantaisi hoidon laatua.
Yhdellekään itsemurhalle ei voida osoittaa vain yhtä ainoaa syytä. Jokaisella itsemurhalla on oma ainutlaatuinen historia, joka voidaan jäsentää itsemurhaprosessiksi. Prosessi muodostuu altistavista tekijöistä (esim. psykiatriset sairaudet, kuten masennus), suojaavien tekijöiden vähyydestä (esim. sosiaalisen tukiverkoston puute), laukaisevista tekijöistä (esim. menetys, kuten ero tai työpaikan menetys), itsemurhamenetelmien (esim. ampuma-aseet) saatavuudesta, itsetuhokäyttäytymiseen ja siihen puuttumiseen liittyvistä tekijöistä (esim. sivullisten ihmisten väliintulon mahdollisuus itsemurhaa yrittäessä). Aikaisempi itsemurhayritys on yksi tärkeimmistä yksittäisistä itsemurhan riskitekijöistä.
Terveydenhuollon keskeinen toiminta-alue itsemurhien ehkäisyssä on itsemurhaa yrittäneiden hyvä arviointi ja hoito. Valtaosa itsemurhayrityksistä on lääkeainemyrkytyksiä, ja niiden asianmukainen hoito sitoo huomattavasti päivystyspoliklinikoiden voimavaroja. Tämän potilasryhmän hoitaminen voi aiheuttaa osassa henkilökuntaa voimakkaita tunnereaktioita ja hoito voidaan kokea ongelmalliseksi ja vaikeaksi. Somaattisen ensihoidon jälkeen jokaiselle itsemurhaa yrittäneelle potilaalle on tarjottava välitöntä ammattiapua tilanteen selvittämiseksi ja tarpeenmukaisen jatkohoidon järjestämiseksi.
Jokaisessa päivystysyksikössä tulee sopia, miten itsemurhaa yrittäneiden potilaiden arviointi toteutetaan sekä virka-aikana että päivystysaikana. Jos psykiatrian alan henkilökuntaa ei ole saatavilla, on tärkeää kouluttaa päivystysalueen henkilökuntaa arvioimaan itsemurhaa yrittäneiden psykososiaalista tilaa, itsemurhayritykseen liittynyttä kuolemanhalua sekä potilaan suhtautumista henkiinjäämiseen. Mahdollisuuksien mukaan on hyvä kutsua arvioon mukaan potilaan läheisiä, koska tukiverkon luominen itsetuhoiselle potilaalle on keskeistä uuden itsemurhayrityksen ehkäisyssä.
Itsemurhaa yrittänyt potilas on usein kriisissä, ja jokaiselle tulee tarjota mahdollisuus tarvittavaan jatkohoitoon. Useimmat itsemurhaa yrittäneet kuuluvat psykiatrisen tai päihdehuollon jatkohoidon piiriin. Sairaalahoitoa heistä tarvitsee vain pieni osa. Osalle potilaista voi riittää, että ollaan yhteydessä avohoidosta vastaavaan yksikköön ja aikaistetaan seuraavaa tapaamisaikaa. Avun tarjoaminen ja jatkohoitoon ohjaaminen viestittävät potilaalle, että häneen suhtaudutaan vakavasti. Itsemurhayritys on merkki avun tarpeesta.
Itsetuhoista käyttäytymistä voidaan vähentää psykoterapian ja lääkityksen keinoin. 90 %:lla itsemurhan tehneistä on psykiatrinen sairaus ja jopa noin 60 %:lla mielialahäiriö. Masennuksen syvyys ja kesto ovat merkittäviä mielialahäiriöpotilaiden itsemurhia ja itsemurhayrityksiä ennustavia tekijöitä. Masennuksen tunnistaminen ja jatkohoidon järjestäminen ovatkin olennaisia itsetuhokäyttäytymisen ehkäisyssä.
Itsemurhaa yrittäneiden laadukas ja hyvä ensivaiheen hoito on tärkeää. Itsemurhaa yrittäneille on olemassa tehokkaita hoitokeinoja, ja arvioinnin ja hoidon tueksi on laadittu hoitosuosituksia Britanniassa ja Yhdysvalloissa. Itsetuhoinen käyttäytyminen on laajuudeltaan ja seuraamuksiltaan niin mittava ongelma, että myös kotimainen hoitosuositus on tarpeen. Mitä enemmän tietoa ja työkaluja terveydenhuoltohenkilökunnalla on, sitä paremmat valmiudet heillä on tämän vaikeahoitoisen potilasryhmän kohtaamiseen. Kansallinen hoitosuositus parantaisi hoidon laatua.
Kokoelmat
- Artikkelit [16050]