Väestön näkemyksiä itsehoitolääkkeistä : Saatavuus, riskit ja tiedon saanti

Abstract

Suomalainen terveys- ja lääkepolitiikka korostaa potilaan vastuuta omasta hoidostaan erityisesti pitkäaikaissairauksien omahoidossa ja helposti itse hoidettavien oireiden hoidossa. Itsehoito on järkevää niin potilaan kuin yhteiskunnankin näkökulmasta, sillä oikein toteutettuna sen avulla voidaan saavuttaa säästöjä molemmille. Tämän vuoksi lääkkeiden hyvä alueellinen saatavuus on ollut tärkeä arvo suomalaisen apteekkijärjestelmän ylläpitämisessä ja kehittämisessä. Lääkepolitiikka 2020 -asiakirjan tavoitteiden mukaan itsehoito tulee jatkossa entistä paremmin nivoa osaksi sosiaali- ja terveydenhuoltoa. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää ja kuvailla 1) väestön kokemuksia itsehoitolääkkeiden saatavuudesta ja apteekkien valintaperusteista, 2) arvioita itsehoitolääkkeiden käyttöön liittyvistä riskeistä sekä 3) itsehoitolääkkeisiin liittyvän tiedon saantia ja tarpeita. Tutkimuksen avulla haluttiin saada tietoa nykytilasta ja mahdollisista kehittämistarpeista väestön ja lääkkeiden käyttäjien näkökulmista. Tätä tietoa hyödynnetään itsehoitolääkeohjelman laatimisessa ja lääkeinformaatioverkoston toiminnassa. Tutkimus toteutettiin Taloustutkimus Oy:n internetkyselynä keväällä 2013. Vastauksia saatiin yhteensä 2 210 suomalaiselta, jotka olivat iältään 18–79-vuotiaita. Kyselyyn vastanneet olivat keskimäärin jonkin verran vanhempia kuin Suomen väestö, minkä lisäksi naiset olivat aineistossa yliedustettuina. Iän, sukupuolen ja asuinpaikan mukaan painotetut tulokset mahtuvat virhemarginaalin (± 2,2 prosenttiyksikköä) sisään. Vastaajista 93 % koki, että itsehoitolääkkeitä on helppo hankkia tarvittaessa ja että apteekkeja on riittävän lähellä, jotta itsehoitolääkkeitä saa vaivattomasti (80 %). Tärkeimmät perusteet apteekin valinnassa olivat sijainti (88 %) ja aukioloajat (64 %). Vastaajista 73 % oli sitä mieltä, että itsehoitolääkkeet ovat vaarattomia niin kauan kuin noudatetaan ohjeita. Itsehoitolääkkeiden haittavaikutukset eivät huolestuttaneet 46 %:a vastaajista, ja 56 % piti itsehoitolääkkeitä tehokkaina. Vastanneista 56 % ilmoitti ottavansa yhteyttä lääkäriin, terveyskeskukseen tai neuvolaan, jos he ovat epävarmoja vaivansa hoidosta. Sen sijaan apteekki oli ensisijainen tiedonlähde 62 %:lle silloin, kun epävarmuus liittyy itsehoitolääkkeen käyttöön. Suurin osa vastaajista (85 %) koki saavansa riittävästi itsehoitolääkkeisiin liittyvää neuvontaa apteekeista, ja 84 % myös ilmoitti luottavansa apteekista saamansa neuvontaan. Vastaajista 61 % toivoi apteekin henkilökunnan antavan oma-aloitteisesti neuvoja itsehoitolääkkeiden oikeasta käytöstä, tosin 28 % ilmoitti haluavansa yleensä ostaa itsehoitolääkkeet ilman neuvontaa. Vastanneista 89 % oli sitä mieltä, että itsehoitolääkkeistä on saatavilla riittävästi tietoa. Tulosten perusteella lääkkeiden käyttäjät kokevat itsehoitolääkkeiden saatavuuden helpoksi ja nopeaksi. Väestön tyytyväisyys nykyiseen itsehoitolääkkeiden saatavuuteen on tärkeä huomioida jatkossa apteekkipalveluiden kehittämisessä. Itsehoitolääkkeiden mahdollisia riskejä ei kuitenkaan kaikilta osin ole mietitty tai tunnistettu. Erityisesti olisi syytä pohtia, miten itsehoitolääkkeiden riskeistä voitaisiin välittää asiallista tietoa miehille ja nuorille. Itsehoitolääkkeisiin liittyvää tietoa on riittävästi tarjolla. Uutta tietoa tuotettaessa sähköisen tiedon välityksen mahdollisuudet kannattaa huomioida. Lääkkeiden käyttäjät toivovat, että apteekkien farmaseutit ja proviisorit neuvoisivat itsehoitolääkkeiden käytössä oma-aloitteisesti ja nykyistä enemmän.