Erytropoieesia stimuloivat lääkehoidot syöpäpotilaiden anemian hoidossa : Pika-arviointi

Abstract

Tutkimusnäytön perusteella erytropoieesia stimuloiviin lääkehoitoihin (ESA) liittyy useammin hemoglobiinipitoisuuden nousu ja vähäisempi punasolusiirtojen tarve kuin vertailuhoidossa (lume tai ei ESA-hoitoa). Lisäksi on näyttöä siitä, että ESA-hoito vähentää siirrettävien punasoluyksiköiden määrää. On myös viitteitä siitä, että ESA-hoidosta on hyötyä väsymykseen ja anemiaan liittyvien oireiden hoidossa vertailuhoitoon verrattuna. Hyödyn kliininen merkitys ja todellinen vaikutus elämänlaatuun tosin jäävät tutkimusnäytön valossa osittain epävarmoiksi. Syöpäpotilaiden anemian ESA-hoitoon liittyy merkittävästi suurentunut hoidon aikainen kuolleisuusriski vertailuhoitoon verrattuna. Lisäksi on viitteitä siitä, että ESA-hoidossa syöpäpotilaiden kokonaiskuolleisuus on hieman suurempaa. ESA-valmisteiden käyttöön liittyy myös suurentunut tromboembolisten tapahtumien ja kohonneen verenpaineen riski. ESA-hoito ei edistä syöpäsairauden paranemista. ESA-hoidon vaikutuksia vertailuhoitoon verrattuna voivat muovata hemoglobiinipitoisuus hoidon alussa, ESA-hoidon kesto ja tyyppi, syöpätyyppi sekä syövän muu hoito. Ulkomaisten julkisten toimijoiden kustannusvaikuttavuusarvioiden perusteella ESA-hoito ei todennäköisesti ole kustannusvaikuttavaa hoitoa vertailuhoitoon verrattuna. ESA-hoidon heikko kustannusvaikuttavuus on seuraus osin ristiriitaisista hoitovaikutuksista sekä hoidon kustannuksista. Tulosten sovellettavuuteen suomalaisessa hoitoympäristössä liittyy epävarmuustekijöitä ja rajoitteita. Suomessa vuonna 2011 ESA-hoidosta sai korvauksia 795 syöpää sairastavaa henkilöä. Syöpäpotilaiden ESA-hoidon lääkekustannukset olivat vuonna 2011 yhteensä noin 6,4 miljoonaa euroa eli noin 8 000 euroa potilasta kohden. Arvioinnissa pilotoitiin Fimean pika-arviointiprosessia. Koosteen kliinisen vaikuttavuuden ja turvallisuuden arviointi perustuu Cochrane-katsaukseen (Tonia ym. 2012). Taloudellinen arviointi perustuu kahteen julkisen toimijan katsaukseen (NICE 2008, Tonelli ym. 2009). Lisäksi arvioinnissa on hyödynnetty Kelan rekisteritietoja.