Kotimaisen järvi- ja merikalan dioksiinien, furaanien, dioksiinien kaltaisten PCB-yhdisteiden ja polybromattujen difenyylieettereiden pitoisuudet

Abstract

EU-kalat -projekti toteutettiin, koska haluttiin saada tietoa kotimaisen kalan sisältämistä ympäristömyrkkypitoisuuksista. Tietoa päätettiin hankkia sekä Itämeren kalan että sisävesikalojen tärkeimmistä ympäristömyrkyistä: dioksiineista, joille oli asetettu EU:ssa enimmäispitoisuusraja, PCB-yhdisteistä, joiden sääntelyä EU:ssa osattiin odottaa, bromatuista difenyylieettereistä, joiden tiedettiin kertyvän kalaan sekä myös raskasmetalleista (julkaistaan erillisenä julkaisuna), joiden sääntelyä EU:ssa oli tarve tarkistaa. Suomen oli täytettävä myös ne edellytykset, jotka EU oli asettanut antaessaan Suomelle ja Ruotsille erityiskohtelun dioksiineja koskevassa lainsäädännössä. Lisäksi oli kiinnitettävä huomiota myös kotimaisen kalan sisältämien epäpuhtauksien aiheuttamiin seurauksiin kalastajille ja kalanjalostusteollisuudelle. Tutkimuksesta ilmeni, että dioksiinien ja PCB-yhdisteiden kertyminen kalaan on ennen kaikkea kalalajin ominaisuus. Ongelmakaloiksi jäivät lohi ja suurikokoinen silakka tässä järjestyksessä. Molemmista analysoitiin moninkertaisia pitoisuuksia dioksiineja enimmäispitoisuuteen (4 pg TEQ/g tuorepainoa) verrattuna. Sekä silakalla että lohella dioksiinipitoisuudet korreloivat iän mukana; mitä vanhempi kala sitä enemmän dioksiineja. Kaikki muut kotimaiset kalat paria poikkeuksellista tutkimustulosta lukuun ottamatta alittavat dioksiinille asetetun enimmäispitoisuusrajan. Myös kasvatetun kalan dioksiinipitoisuudet jäävät selvästi alle enimmäispitoisuusrajan.