Jatkuva oppiminen työorganisaatiossa : Mitkä keinot ovat tärkeitä ja miten oppiminen toteutuu? MEADOW-julkaisu. Helsinki: TYÖ2030-ohjelma.

Abstract

Työnantajat kokevat tärkeimmiksi osaamisen kehittämisen keinoiksi vertaisoppimisen työkaverilta toiselle, esihenkilön ja alaisen väliset kehityskeskustelut sekä henkilöstön osallistumisen toiminnan, tuotteiden ja palveluiden kehittämiseen. Samojen organisaatioiden työntekijöiden vastauksissa toistuvat merkittävinä samanlaiset keinot kuin työnantajillakin: oppiminen nykyistä työtä tekemällä, oppiminen työkavereilta, osallistuminen toiminnan, tuotteiden ja palvelujen kehittämiseen sekä oppiminen uusien vastuiden ja tehtävien kautta. Molempien vastauksissa korostuu työn ohessa tapahtuvan oppimisen merkitys. Korkeakoulutetut painottavat toisen asteen suorittaneita voimakkaammin työn tekemisen kautta tapahtuvan oppimisen keinoja ja omaehtoista opiskelua. Toisen asteen koulutuksen suorittaneiden vastauksissa nousee esille korkeakoulutettuja voimakkaammin järjestetyn koulutuksen merkitys.

Enemmistö työnantajista kokee, että johdolla on hyvä käsitys henkilöstön osaamistarpeista, kilpailukykyä tuovat osaamisalueet on tunnistettu ja osaamistarpeista käydään säännöllisesti keskustelua johdon ja henkilöstön kesken. Lisäksi suurin osa kokee, että jokaisen henkilön osaamisen kehittämisestä huolehditaan, ja että johdolla ja henkilöstöllä on yhteinen näkemys osaamistarpeista. Sen sijaan vain noin puolet työnantajista on samaa mieltä siitä, että osaamisen kehittämiseen on varattu riittävästi aikaa ja mahdollisuuksia.

Digitalisaation suunnannanäyttäjäorganisaatioissa ja uusia tuotteita ja palveluita viime aikoina kehittäneissä organisaatioissa henkilöstön osaamisen kehittämisen merkitys tunnistetaan laajimmin. Näissä organisaatioissa erilaisten osaamisen kehittämisen keinojen merkitys on monipuolisesti esillä. Näiden organisaatioiden johto vastaa myös muita useammin, että organisaatiossa ollaan perillä organisaation ja henkilöstön osaamistarpeista, niistä käydään yhteistä keskustelua ja osaamisen kehittämiselle myös luodaan edellytyksiä.

Tutkimukseen osallistuneiden organisaatioiden työntekijävastaajista noin joka kuudes ei ollut saanut lainkaan koulutusta, perehdytystä tai opiskellut omaehtoisesti edellisen vuoden aikana. Korkeakoulutetut olivat saaneet kaikenlaista koulutusta paljon useammin kuin toisen asteen suorittaneet työntekijät. Toimialoista toisen asteen suorittaneiden saama koulutus on ollut muita vähäisempää etenkin kunnissa ja kuntayhtymissä sosiaali- ja terveydenhuollossa työskentelevillä sekä liikenteen ja viestinnän toimialoilla. Koulutusta saaneista noin kolme neljäsosaa koki saamansa koulutuksen riittävänä, kun taas koulutusta vaille jääneistä näin katsoi vain noin puolet. Etenkin toisen asteen tutkinnon suorittaneilla työntekijöillä työn kiireisyys on yhteydessä siihen, että koulutusta ei ole saatu. Myös kokemus koulutuksen riittämättömyydestä korostuu kiireisissä töissä ja toisen asteen suorittaneiden keskuudessa.

Työntekijät kokevat yleisesti, että heidän osaamistaan arvostetaan työyhteisössä. Selvästi harvempi arvioi, että esihenkilön ja heidän oma näkemyksensä osaamistarpeista ovat yhtenevät. Osaamisen kehittämiseen saadut mahdollisuudet koki riittävinä noin puolet työntekijöistä, mutta ajan tähän koki riittävänä vain kolmannes. Korkeakoulutettujen näkemykset ovat kriittisempiä kuin toisen asteen suorittaneilla. Näin on siitäkin huolimatta, että korkeakoulutetuille tarjotaan toisen asteen suorittaneita enemmän kaikenlaista koulutusta ja he kokevat saamansa koulutuksen useammin riittävänä omista työtehtävistä suoriutumiseen.

Työhön liittyvät tekijät ovat työntekijöillä organisaation taustatekijöitä, esimerkiksi sen kokoa ja toimialaa, vahvemmin yhteydessä koulutuksen saamiseen sekä kokemukseen koulutuksen riittävyydestä. Kiire vähentää saatua koulutusta ja kokemusta sen riittävyydestä. Mikäli työntekijä kykenee vaikuttamaan omaan työhönsä, kiireen negatiivinen yhteys laimenee. Lisäksi vaikutusmahdollisuudet edistävät suoraan koulutukseen osallistumista ja kokemusta koulutuksen riittävyydestä.