Vuorotyöntekijöiden unen ja vireyden tukeminen työterveyshuollossa
Järnefelt, Heli; Härmä, Mikko; Lapveteläinen, Nina; Leivategija, Terje; Martimo, Kari-Pekka; Paajanen, Teemu; Sallinen, Mikael; Velin, Riitta; Virkkala, Jussi; Hublin, Christer (2018)
Avaa tiedosto
Lataukset:
Järnefelt, Heli
Härmä, Mikko
Lapveteläinen, Nina
Leivategija, Terje
Martimo, Kari-Pekka
Paajanen, Teemu
Sallinen, Mikael
Velin, Riitta
Virkkala, Jussi
Hublin, Christer
Työterveyslaitos
2018
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:ISBN:9789522618085
Tietoa työstä
https://urn.fi/URN:ISBN:9789522618085
Tietoa työstä
Tiivistelmä
Johdanto: Unettomuus on yksi yleisimmistä työikäisten kokemista oireista ja häiriöistä. Jatkuessaan se altistaa psyykkisille ja somaattisille sairauksille sekä työkyvyn heikentymiselle. Unettomuus on yleisempää vuorotyöntekijöillä, minkä taustalla on vuorokausirytmin säätelyn häiriintyminen normaalille nukkumisajalle ajoittuvien työaikojen vuoksi. Tähän liittyen unettomuuden hoidon suunnitteluun liittyy haasteita arvioitaessa toisaalta vuorotyöntekijöiden työaikojen ja toisaalta yksilöllisten tekijöiden vaikutusta oireisiin. Yksilöllisiin psyykkisiin malleihin ja toimintatapoihin vaikuttava kognitiivinen käyttäytymisterapia (KKT) on todettu tehokkaaksi pitkäkestoisen unettomuuden hoitomenetelmäksi. Siitä on todettu olevan hyötyä taustoiltaan erityyppisten unettomuushäiriöiden hoidossa ja sen on havaittu olevan sovellettavissa erilaisissa hoitokonteksteissa ja -muodoissa. KKT:n menetelmiä on tutkittu kuitenkin vain vähän vuorotyöntekijöiden unettomuuden hoidossa. Tässä tutkimuksessa arvioitiin satunnaistetussa ja kontrolloidussa tutkimusasetelmassa sekä työterveyshuollon kontekstissa ryhmämuotoisen ja itsehoitoon pohjatuvan KKT:n menetelmien tehokkuutta vuorotyöntekijöiden unettomuuden hoidossa verrattuna lyhyeen unen huollon ohjaukseen. Lisäksi selvitettiin työaikojen vaikutusta unettomuuteen arvioimalla vuorotyöunihäiriön piirteiden yleisyyttä tutkimukseen osallistuneilla ja niiden mahdollista vaikutusta hoidosta hyötymiseen. Hoitomuotojen soveltuvuutta työterveyshuollon menetelminä selvitettiin tarkastelemalla sitä, miten palveluntuottajat kokivat interventiot ja ottivat ne käyttöönsä.
Menetelmät: Viisi työterveysyksikköä ja Työterveyslaitos vastasivat tutkittavien rekrytoinnista. Osallistumisen pääkriteereinä olivat vähintään kolme kuukautta kestänyt ei-elimellinen unettomuushäiriö ja vuorotyön tekeminen. Tutkimukseen valikoitui 84 vuorotyöntekijää työterveysyksiköiden lääkäreiden tekemien arvioiden perusteella. Tutkimukseen valitut satunnaistettiin kolmeen eri interventioon: KKT:n menetelmiin pohjautuvaan ryhmähoitoon, KKT:n menetelmiin pohjautuvaan itsehoito ja unen huollon yksilöohjaukseen. Työterveysyksiköiden hoitajat ja psykologit saivat koulutuksen hoitomenetelmistä ja vastasivat hoitojen toteutuksesta. Osallistujien unettomuusoireita sekä muita oireita, uneen liittyviä ajatusmalleja, elämänlaatua ja kognitiivista suorituskykyä arvioitiin ennen hoidon alkua, hoidon jälkeen sekä seurantamittauksissa kuuden, 12 ja 24 kuukautta hoidon päättymisestä. Tässä raportoidaan tulokset kuuden kuukauden seurantaan saakka. Mittareina käytettiin kyselyitä, unipäiväkirjaa, aktigrafiaa ja kognitiivisia testejä.
Tulokset: Sekä KKT:a että unen huollon ohjausta saaneiden unettomuudesta kokema haitta lieveni keskimäärin kohtalaisesti, mutta hoidon vaikuttavuudessa oli paljon yksilöllistä vaihtelua eikä eri hoitoa saaneiden välillä ollut tilastollisesti merkitseviä eroja. JatkoVuorotyöntekijöiden unen ja vireyden tukeminen työterveyshuollossa 5 analyysien perusteella ryhmämuotoista KKT:a saaneiden joukossa oli kuitenkin eniten hoidosta hyötyneitä. Sekä ryhmämuotoista että itsehoitoon pohjautuvaa KKT:a saaneiden mieliala myös parani enemmän ja he kokivat menetelmillä olleen suurempi parantava vaikutus heidän elämätilanteeseensa ja olotilaansa kuin unen huollon ohjausta saaneet. Lisäksi ryhmämuotoista KKT:a saaneissa oli eniten niitä, jotka vähensivät jatkuvaa unta edistävien lääkkeiden käyttöä. Kaikkia hoitomuotoja saaneiden osallistujien valveajan vireys, työstä palautuminen ja elämänlaatu paranivat. Noin puolella osallistujista oli vuorotyöunihäiriön piirteitä, mutta ne eivät vaikuttaneet hoidosta hyötymiseen. Työterveyshoitajat ja - psykologit kokivat saamansa lyhyen koulutuksen pääosin riittäväksi ja menetelmien pääosin soveltuvan hyvin työtyöterveyshuollon palveluvalikoimaan.
Pohdinta ja johtopäätökset: Tutkimuksen tulosten perusteella vuorotyöntekijät voivat hyötyä unettomuuden psykologisista hoidon ja ohjauksen interventioista työaikojen epäsäännöllisyydestä huolimatta. KKT:n menetelmiin pohjautuvilla ryhmä- ja osittain myös itsehoidolla oli enemmän tehoa osallistujien kokonaisvointiin verrattuna lyhyeen unen huollon ohjaukseen, mutta hoitojen vaikuttavuudessa oli kokonaisuudessaan paljon yksilöllisiä eroja. Vuorotyöunihäiriön piirteet olivat osallistujilla yleisiä, mutta tässä tutkimuksessa ne eivät vaikuttaneet hoidosta hyötymiseen. Työterveyshuollossa koetaan unettomuuden arviointi ja hoito tärkeänä osana toimintaa ja siellä pystytään pääosin ottamaan hoitomenetelmiä käyttöön suhteellisen lyhyen koulutuksen jälkeen eli niitä on mahdollista toteuttaa erilaisissa työterveyshuollon konteksteissa. Tulosten pohjalta KKT:n menetelmiin pohjautuva nettipohjainen hoitomalli, joka olisi yksilöllisesti muokattavissa ja johon sisältyisi myös yksilö- tai ryhmämuotoista ohjausta ja neuvontaa, voisi toimia parhaiten vuorotyöntekijöiden unettomuuden hoidossa.
Menetelmät: Viisi työterveysyksikköä ja Työterveyslaitos vastasivat tutkittavien rekrytoinnista. Osallistumisen pääkriteereinä olivat vähintään kolme kuukautta kestänyt ei-elimellinen unettomuushäiriö ja vuorotyön tekeminen. Tutkimukseen valikoitui 84 vuorotyöntekijää työterveysyksiköiden lääkäreiden tekemien arvioiden perusteella. Tutkimukseen valitut satunnaistettiin kolmeen eri interventioon: KKT:n menetelmiin pohjautuvaan ryhmähoitoon, KKT:n menetelmiin pohjautuvaan itsehoito ja unen huollon yksilöohjaukseen. Työterveysyksiköiden hoitajat ja psykologit saivat koulutuksen hoitomenetelmistä ja vastasivat hoitojen toteutuksesta. Osallistujien unettomuusoireita sekä muita oireita, uneen liittyviä ajatusmalleja, elämänlaatua ja kognitiivista suorituskykyä arvioitiin ennen hoidon alkua, hoidon jälkeen sekä seurantamittauksissa kuuden, 12 ja 24 kuukautta hoidon päättymisestä. Tässä raportoidaan tulokset kuuden kuukauden seurantaan saakka. Mittareina käytettiin kyselyitä, unipäiväkirjaa, aktigrafiaa ja kognitiivisia testejä.
Tulokset: Sekä KKT:a että unen huollon ohjausta saaneiden unettomuudesta kokema haitta lieveni keskimäärin kohtalaisesti, mutta hoidon vaikuttavuudessa oli paljon yksilöllistä vaihtelua eikä eri hoitoa saaneiden välillä ollut tilastollisesti merkitseviä eroja. JatkoVuorotyöntekijöiden unen ja vireyden tukeminen työterveyshuollossa 5 analyysien perusteella ryhmämuotoista KKT:a saaneiden joukossa oli kuitenkin eniten hoidosta hyötyneitä. Sekä ryhmämuotoista että itsehoitoon pohjautuvaa KKT:a saaneiden mieliala myös parani enemmän ja he kokivat menetelmillä olleen suurempi parantava vaikutus heidän elämätilanteeseensa ja olotilaansa kuin unen huollon ohjausta saaneet. Lisäksi ryhmämuotoista KKT:a saaneissa oli eniten niitä, jotka vähensivät jatkuvaa unta edistävien lääkkeiden käyttöä. Kaikkia hoitomuotoja saaneiden osallistujien valveajan vireys, työstä palautuminen ja elämänlaatu paranivat. Noin puolella osallistujista oli vuorotyöunihäiriön piirteitä, mutta ne eivät vaikuttaneet hoidosta hyötymiseen. Työterveyshoitajat ja - psykologit kokivat saamansa lyhyen koulutuksen pääosin riittäväksi ja menetelmien pääosin soveltuvan hyvin työtyöterveyshuollon palveluvalikoimaan.
Pohdinta ja johtopäätökset: Tutkimuksen tulosten perusteella vuorotyöntekijät voivat hyötyä unettomuuden psykologisista hoidon ja ohjauksen interventioista työaikojen epäsäännöllisyydestä huolimatta. KKT:n menetelmiin pohjautuvilla ryhmä- ja osittain myös itsehoidolla oli enemmän tehoa osallistujien kokonaisvointiin verrattuna lyhyeen unen huollon ohjaukseen, mutta hoitojen vaikuttavuudessa oli kokonaisuudessaan paljon yksilöllisiä eroja. Vuorotyöunihäiriön piirteet olivat osallistujilla yleisiä, mutta tässä tutkimuksessa ne eivät vaikuttaneet hoidosta hyötymiseen. Työterveyshuollossa koetaan unettomuuden arviointi ja hoito tärkeänä osana toimintaa ja siellä pystytään pääosin ottamaan hoitomenetelmiä käyttöön suhteellisen lyhyen koulutuksen jälkeen eli niitä on mahdollista toteuttaa erilaisissa työterveyshuollon konteksteissa. Tulosten pohjalta KKT:n menetelmiin pohjautuva nettipohjainen hoitomalli, joka olisi yksilöllisesti muokattavissa ja johon sisältyisi myös yksilö- tai ryhmämuotoista ohjausta ja neuvontaa, voisi toimia parhaiten vuorotyöntekijöiden unettomuuden hoidossa.
Kokoelmat
- Kirjat [545]